Lásságámmisäätiön ja Pohjoisten kansojen nykytaiteen museon / Davvi álbmogiid dálážiid musea aloitteesta vuonna 2012 alettiin rakentaa monitaiteilija Nils-Aslak Valkeapään retrospektiivistä näyttelyä.

Aloitteen taustalla oli vuonna 2013 tapahtuva Valkeapään, Áilloháksen, syntymän 70-vuotismuistopäivä. Hänen pitkä taiteellinen työnsä alkoi 1960-luvulla joikaamisella, jatkui musiikilla, kirjallisuudella, visuaalisella taiteella kuvituksin, maalauksin ja veistoksin, valokuvin, elokuvin. Taiteilijana hän on saavuttanut suurta tunnustusta ympäri maailman ja saanut arvokkaita tunnustuksia kirjallisista ja musiikillisista toimistaan.

Maaliskuun 23. 2013 Áillohášta muistettiin retrospektiivisellä näyttelyllä, jonka seuraavassa voi nähdä digitaalisena.

Projektia ovat tukeneet:

Prosjektet er realisert med støtte av:finansiører.jpg